Turvallisuusasiat sekä tunnukset

Turvallisesti yhdessä

Lippukunnassamme on käytössä turvallisemman tilan periaatteet sekä olemme sitoutuneet Suomen Partiolaisten Turvallisesti Yhdessä –ohjeiden noudattamiseen. Turvallisesti yhdessä on jokaisen partiojohtajan ja ryhmänvetäjän ohje, jonka tarkoituksena on vahvistaa lasten ja nuorten kasvuympäristön turvallisuutta partiossa. Yhteystiedoissa löydät meidän lippukunnan kolmen turva-aikuisten yhteystiedot. Voit olla heihin (kuin myös muihin) yhteydessä niin isoista kuin pienistä asioista, kuten esimerkiksi epäasiallisesta käytöksestä ja kohtelusta itseäsi tai muita kohtaan —tai mikäli kaipaat juttuseuraa muuten vaan. Jokaista lippukunnan ryhmänjohtajaa, muuta johtajaa, aikuista tai turva-aikuista saa – ja pitää tulla vetämään hihasta mikäli tuntuu siltä, että jotain pitäisi tuoda esiin ja jos jostakin tulisi keskustella.

Helppo tulla -tunnus

Lippukunta pyrkii toteuttamaan kokouksia ja muita tapahtumia Helppo tulla -tunnusta käyttäen parhaansa mukaan. Helppo tulla -tunnuksen ideana on se, että tapahtuma olisi mahdollisimman saavutettava osallistujille. Partio.fi nettisivuilta lainattu esimerkkisisältö:

  1. Tapahtumaan rakennetaan aktiivisesti ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla ja tulla hyväksytyksi omana itsenään.
  2. Tapahtumassa, ennakkoviestinnässä ja materiaaleissa käytetään selkeää kieltä.
  3. Osallistujien tiedossa olevat allergiat huomioidaan ruoan valmistuksessa, tarjoilussa ja tiskauksessa sekä ruoka-aineita sisältävissä ohjelmissa.
  4. Osallistujalle aiheutuva kokonaiskustannus on kohtuullinen.
  5. Tapahtumapaikalle on mahdollisuus saapua julkisilla kulkuyhteyksillä, kimppakyydillä tai yhteiskuljetuksella.
  6. Tapahtumapaikalla on tarvittaessa sukupuolineutraali ja sukupuolijaotellut vessat ja peseytymismahdollisuus.
  7. Tapahtumassa on ensiaputarvikkeita ja nimetty henkilö, jolta saa ensiapua.
  8. Tapahtumassa on aikaa myös hengähtää ja levätä.

Lisälainaus samaiselta nettisivulta: Mitä enemmän saavutettavuuden osa-alueita tapahtuma kattaa, sitä helpommin tapahtumaan uskaltaa ilmoittautua ja yhä useampi pystyy osallistumaan. Helppo tulla -tunnus on osallistujalle lupaus siitä, että kriteerissä mainitut asiat voidaan huomioida, mikäli tarve on. Jos siis tapahtuman osallistujilla ei ole tarvetta esimerkiksi inva-WC:lle, ei sellaista tarvitse tapahtumaan hankkia. Saavutettavuutta lisää se, että asioista kerrotaan mahdollisimman avoimesti. Mitä enemmän osallistuja saa tietoa tapahtuman yksityiskohdista ja ympäristöstä, sen helpompi hänen on tehdä osallistumispäätös ilman erillisiä selvittelyjä tapahtuman soveltuvuudesta itselleen.
Mikäli sinua kiinnostaa oppia tunnuksesta lisää, klikkaa tästä linkki partion moodleen noin 30 minuutin koulutukseen!

Kestävästi partiossa -tunnus

Kestävästi partiossa -tunnuksen tarkoitus on tukea partion hiilineutraaliustavoitetta vuoteen 2030 mennessä, ja tunnus on käytössä juuri lippukuntia varten: tietoiset valinnat kestävämmiksi! Tunnuksen painoarvo on ekologisella kestävyydellä, pohjautuen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Lippukuntamme on saanut kestävästi partiossa -tunnuksen, katso lisää tunnuksen saaneista lippukunnista tästä.
Lue tunnuksen kriteereistä lisää tästä.